Yleistä lehdestä
Ad Astra: Warkauden Kassiopeian jäsenlehti
Warkauden Kassiopeia aloitti vuonna 2004 oman jäsenlehden suunnittelun ja toteutuksen, kun omalle lehdelle ilmeni kysyntää ja tarvetta. Ensimmäinen “Ad Astra” näki päivänvalon kevättalvella 2004 ja kanteen pääsi luonnollisesti juuri valmistunut Härkämäen obsevatorion tähtitorni.

Ad Astra -lehteä on pyritty ja pyritään jatkossakin kehittämään siihen suuntaan, että se palvelee Warkauden Kassiopeian jäsenien tähtiharrastustarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Huolimatta internetin yleistymisestä, on edelleen tarvetta myös paperiselle tähtiharrastuslehdelle. Ad Astra pyrkiikin omalta osaltaan täyttämään Varkauden alueen tähtiharrastajien tiedonjanoa tarjoamalla artikkeleita ajankohtaisista tähtitaivaan asioista ja keskittymällä Varkauden alueella tapahtuviin tähtiharrastustapahtumiin.
Ad Astra -lehti ilmestyy tällä hetkellä kaksi vuodessa painottuen havaintokaudelle (syksystä kevääseen). Kesäkuukausina ei tähtiharrastusrintamalla juurikaan tapahdu mitään suurempaa, joten tällöin ei ole myöskään lehdelle hyvää ja tuoretta materiaalia tarjolla. Perinteisesti lehden tuorein numero on toimitettu jäsenistölle postitse kevät- tai/ja syyskokouskutsujen yhteydessä. Lehteä voi myös ostaa yhdistyksen tapahtumissa (mm. jäsenillat) ja Härkämäen observatoriolla. Lehden paperiversion hinta vaihtelee yhdestä eurosta kahteen euroon, riippuen lehden kulloisesta sivumäärästä.

