Puhallusvillat ullakolle, aurinkokeräimille teline

Viime päivien aikana on kerhotalolla tapahtunut taas paljon. Ullakolle on laitettu noin 35 cm puhallusvillaa. Talon katolle on asennettu telineet aurinkokeräimille. Ilmanvaihtokone on nostettu paikoilleen, väliseiniä on levytetty ja maalattu ja keittiön kaapistoja on asennettu paikoilleen. Pesuhuone on myös kaakeloitu melkeine kokonaan. Lähiviikkojen aikana aloitetaan seinien ja kattojen panelointi.

 

 

Lämminvesivaraaja on paikoillaan

Kerhotalon massiivinen lämminvesivaraaja on saatu paikoilleen. Varaajaan mahtuu vettä 1000 litraa. Varaajan suuri koko on tarpeen aurinkokeräimien tuottaman lämmön varastoimisen takia. Keräimen viereen ollaan asentamassa aurinkokeräimien ohjausyksikköä. Viime päivinä on tehty myös loput väliseinät ja asennettu niihin kipsilevyt. Myös saunan ja pesuhuoneen seiniä on kosteuseristetty ja niiden välikatto on tehty.

Kerhotalon sisätyöt etenevät

Kerhotalon sisätöissä on jo siirrytty pintojen tekoon. Viimeisimpänä on valmistunut teknisen tilan lattialaatoitus. Seuraavaksi asennetaan lämminvesivaraaja sekä aurinkokeräimet ja niiden ohjausjärjestelmä.

Kaupungilta merkittävä tukilaina kerhotalohankkeelle

Varkauden kaupunginhallitus on myöntänyt Warkauden Kassiopeia ry:lle 20 000 euron korottoman lainan kerhotalohankkeen rahoittamista varten. Raha on tarpeen, sillä hankkeeseen saatu tukirahoitus tulee takautuvasti hankkeen eri vaiheiden toteutumisen jälkeen. Kaupungin lainan ansiosta yhdistys välttyy suuren pankkilainan ottamiselta. Tästä kädenojennuksesta suuri kiitos Varkauden kaupungille. Nyt saadulla lainalla ja tulleilla tukirahoituksella saamme rakennettua talon valmiiksi kuluvan vuoden syksyyn mennessä.

Varkauden kaupungin kotisivut: www.varkaus.fi

Kerhotaloa lämmitetään talvipakkasilla

Kerhotalolla tehdään vähitellen sisätöitä. Iso osa ajasta kuluun talon lämmitykseen, varsinkin kun pakkasta on ollut lähes 30 astetta. Sisällä on tehty pesutilojen väliseiniä ja keittiön väliseiniä. Lisäksi olemme saaneet tuotua ison määrän keittiökalusteita ja koneita odottamaan asennusta.

Sisätyöt ovat hyvässä vauhdissa

Kerhotalon rakentamisessa on siirrytty sisätöihin. Talon julkisivu on pientä viimeistelyä vaille valmis - ikkunat ja ovetkin on jo paikoillaan. Sisällä on rakennettu väliseiniä toimistohuoneeseen ja tekniseen tilaan. Pesuhuoneen seiniä on alettu muurata. Lattia saatiin hiottua viikonlopun aikana. Sisätöissä jatketaan väliseinien pystytystä ja vähitellen aloitetaan myös sähkötyöt sekä tehdään käyttövesijärjestelmän asennustöitä.

Savupiippu valmistuu

Kerhotalon työmaalla on tämä viikko mennyt muurauksen merkeissä. Jari Pyymäki on muurannut savupiipun ja takan melkein valmiiksi. Talkoolaiset ovat ahertaneet telineiden teossa, laastin valmistuksessa ja tiilien kannossa. Hurjin työvaihe oli varmaan piipun yläosan muuraaminen peltikaton yläpuolelle. Kaikki on sujunut hienosti.

 

Ikkunat asennettu

Saimme lauantaina 8.10. ikkunat paikoilleen. Viikolla Hannu oli asentanut vesikourut ja alastulorännit. Kannoimme myös tiilet ja harkot hormin, takan ja pesuhuoneen seinien muurausta varten talon sisälle.

Vintin rappuset valmiit, puut pilkottu

Kerhotalon vintille on tullut hienot portaat. Ne on tehnyt Hannu Aartolahti varmalla ammattitaidolla. Nyt käyttöullakolle on helppo nousta tukevia ja turvallisia portaita pitkin. Lauantaina teimme myös ison urakan: pilkoimme traktorin pilkekoneella reilun 10 m3 puukasan. Tästä kasasta riittäkiin tulevaan kerhotaloon joksikin aikaa lämmityspuuta. Ullakolla saatiin lämpöeristettyä lopulta myös kaikki ilmanvaihtoputket. Kerhotalolle on tullut myös ikkunat. Niitä alamme asentaa noin viikon päästä. Pian aloitamme myös hormien ja takan muurauksen.

 

 

Lattian valu on tehty

Kerhotalon yksi merkittävimmistä talkoista on saatu tehtyä. Perjantaina 23.9.2011 aamulla alkoi lattian valutalkoot. Paikalla oli noin kymmenen talkoolaista sekä ammattimiehet lattian siloittamista varten. Itse valu sujui nopeasti pumppuauton avulla. Betonin hetken kuivuttua alkoivat Jari ja Janne Pyymäki lattian tasoituksen. Iltapäivällä kaikki oli valmista ja työnjälki todella hieno. Betonia kului kaikkiaan noin 13 m3 ja laatasta tuli 90 mm paksuinen. Samalla vahvistettiin takan, hormien ja varaajan alustat.

Annamme nyt betonin kuivua muutaman viikon ja jatkamme sisätöillä lokakuussa. Ensin tehdään hormien muuraus ja sitten aloitetaan sisäseinien pystytys. Tällä välin pyrimme tekemään talon julkisivun mahdollisimman valmiiksi.